LEVYARVIOT

Kalliosta kiveksi (JLBCD2793)
Blues News 1/2006, Honey Aaltonen
Cinema SF, Kake Kiirikki
Mesta.net, Jouni Hirn
Desibeli.net, Ilkka Valpasvuo
Noise.fi, Juho Leppänen
Findance.com, Olli Riihimäki

Zombin elämää (JLBCD2792)
BN 1 / 2004, Honey Aaltonen
Desibeli.net, Janne Kuusinen       

Viidakkovaimo (JLBCD2791)
BN 4 / 2000, Pertti Nurmi 

DEMO-arvioita kevät ja kesä 1999
Soundi, Demoefekti 2000 / 4
Soundi, Demoefekti 1999 / 8

LEVYARVOSTELU BLUES NEWS BN 1/2006, Honey Aaltonen 
JANNE LUUKKONEN & LUOTISUORA JAKAUS
Kalliosta kiveksi (Lujgi-Records JLBCD 2793)

(1)Lennun grillijuhlat (2)Turhan takia (3)Pikkukaupungissa (4)Silloin (5)Mehiläinen (6)Paranormaali nainen (7)Maailma on täynnä (8)Pahat sanat (9)Tien päällä taas (10)Pikkusisko sheikkaa (11)Kaikki loppuu aikanaan (12)Äidin kurja poika (13)Laiska (14)Susiluola

Orimattilasta kuuluu kummia: Janne Luukkonen Luotisuorine jakauksineen on tempaissut ja julkaissut jo toisen pitkäsoittonsa! Edellinen CD ”Zombin elämää” arvioitiin Blues Newsissä tarkalleen kaksi vuotta sitten (BN 1/2004), jossa se todettiin tervetulleeksi ja raikkaaksi lisäksi Suomi-bluesin karulle kentälle. Luukkosen musiikilliset seikkailut jatkuvat edelleen bluesin, perinteisen rock’n’rollin ja ns. juurevamman Suomi-rockin välimaastossa. 

Kotimaisista lauluntekijöistä Luukkosen yhdistää tavalla tai toisella esimerkiksi J. Karjalaiseen, Kauko Röyhkään tai välillä Tuomari Nurmioon, mutta sympaattisen naivistisilla sanoituksillaan hän on usein miten lähempänä Kari Peitsamoa – ja nämä kaikki ovat puhtaasti positiivisia vertailukohteita jopa ahdasmielisessä Blues Newsissämme. Luukkonen kehittelee hauskoja pieniä tarinoita milloin kohtaamastaan paranormaalista naisesta, milloin taas pikkusiskon tanssiharrastuksesta. Maanläheisyydessään Janne Luukkosen laulut saavat kuulijansa yksinkertaisesti hilpeälle tuulelle. Edelliseen ”Zombin elämää” levyyn verrattuna ”Kalliosta kiveksi” (Ile Kalliosta Aleksis Kiveksi?) on selvästi popimpi, ”vähemmän blueslevy”. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö blues olisi edelleen vahvasti mukana Luukkosen ja kumppaneiden soitannassa. Lennun kesäisistä pippaloista kertovassa aloituskappaleessa Luotisuora jakaus soittaa kotikutoista, mutta tyylipuhdasta west coast -shufflea ja ”Mehiläisessä” Luukkonen pääsee pörisyttelemään kitaraansa maukkaasti alkukantaisen boogien parissa.

 Jo pari vuotta sitten tulin todenneeksi Luukkosen näppäräksi kitaristiksi, eivätkä tietenkään basisti Tapani Lampinen sen enempää kuin rumpali Jussi Miettolakaan kangertele soitossaan. Janne Luukkonen ja Luotisura jakaus on tehnyt jälleen oikein mukavan levyn, jonka luulisi vetoavan laajempaankin yleisöön – mikäli se vain jossain levyä kuulisi. ”Kalliosta kiveksi” on joka tapauksessa musiikkia yli kaavoihin kangistuneiden musiikillisten raja-aitojen.

(C) Honey Aaltonen, BN
Linkki: Blues News - BN

LEVYARVOSTELU: CINEMA.SF / Kake Kiirikki
JANNE LUUKKONEN & LUOTISUORA JAKAUS
Kalliosta kiveksi (LUJGI-Records JLBCD2793)

Orimattilalainen orkesteri tarjoilee tällä toisella pitkäsoitollaan mukavasti rullaavaa juurimusiikkia. Biisit pohjautuvat perinteiselle blues- ja rock'n roll-pohjalle ja sanoituksiin on löydetty omaleimaista filosofiaa. Kaikki kappaleet esitetään suomenkielellä, mikä ei todellakaan ole se helpoin reitti. Luotisuora on luonut oman tyylinsä ja siitä joko tykkää, tai sitten ei. Sanoitukset eivät ole mitään huikeaa verbaliikkaa, vaan jäävät aikalailla pliisuiksi ja kliseisiksi. Laulutyyli on turhan varovaista ja kaikki biisit lauletaan samalla kaavalla. Tämä hieman häiritsee, mutta soitto sen sijaan kulkee mainiosti. Mukavan säröisillä soundeilla soitteleva Janne Luukkonen hallitsee hommansa ja rytmiryhmä myötäilee tarkkana perässä.

Reipasta jump-bluesia mukavilla kitarariffeillä maustettuna löytyy useammaltakin raidalta. Varsin mainio instrumentaali Mehiläinen on tyylikäs ja tyylipuhdas suoritus. Letkeää ja jatsahtavaa bluesia muhkealla säröllä soitettuna toimii erittäin hyvin. Rokkaavimpia kappaleita levyllä on aloitusraita Lennun Grillijuhlat, Silloin ja tyylikäs rockabilly-veto Pikkusisko Sheikkaa. Levyllä on yllättävän hyvät soundit, joten äänityksestä ja miksauksesta vastannut Janne saa olla ylpeä itsestään. Masteroinnin on hoitanut Finnvoxin "velho" Mika Jussila, jolle myös kiitokset. Janne ja kumppanit ovat jo työstämässä uutta materiaalia ja keikkojakin on luvassa. Bändi onkin varmasti omimmillaan juuri livetilanteessa, sillä silloin voi irroitella vielä vapaammin. Kannattaa pistää nimi korvan taa.

*** / *****

(C) Kake Kiirikki, Cinema SF
Linkki: Cinema SF

LEVYARVOSTELU: MESTA.NET 13.1.2006 / Jouni Hirn
JANNE LUUKKONEN & LUOTISUORA JAKAUS
Kalliosta kiveksi (LuigiRecordsJLBCD2793)

Hämmentävä, hauska, ärsyttävä, svengaava. Näin ristiriitaisesti voisi tiivistää orimattilalaisen Janne Luukkosen & Luotisuoran jakauksen toisen pitkäsoiton. 

Kolmikon kotistudiossa äänittämä levy kuljettaa kuulijansa bluesin, rootsin ja kotimaisen iskelmärockin välimaastoon. Lähin vertailukohta lienee Kari Peitsamo, välillä mielessä piipahtavat vanhanliiton Tuomari Nurmio sekä Tero Vaaran Mamba. Muutamat kitara-väläykset nostavat Luukkosen Päijät-Hämeen Setzeriksi.

Ryhmän soitosta löytyy pitoa, mutta puisen soundin ja huonosti tuotetun laulun myötä jäädään puulaakitasolle. Toisaalta täytyy kunnioittaa bändin rohkeutta pysyä näinkin riisutussa maisemassa. Särmää ja dynamiikkaa saisi kuitenkin olla enemmän.

No, onneksi Luotisuorat ovat liikkeellä kieli poskessa - eihän kukaan voi levyttää tosissaan Mehiläisen kaltaista instrumentaalia. Turhan takia, Pikkukaupungissa ja Kaikki loppuu aikaan edustavat vakavampaa osastoa ja jättävät - toisin kuin levyn muut raidat - tajuntaan edes jotain.

Jos et omista tiukkaa pipoa, kympillä suoraan tekijöiltä.

(C) Jouni Hirn, Mesta.net 13.1.2006
Linkki: Mesta.net

LEVYARVOSTELU: DESIBELI.NET, Ilkka Valpasvuo
JANNE LUUKKONEN & LUOTISUORA JAKAUS
Kalliosta kiveksi (LuigiRecordsJLBCD2793)

Kuusisen Janne arvioi Janne Luukkosen johtaman kolmikon edellisen tuotoksen, Zombin elämää -levyn vuodelta 2003. Janne kiitteli arviossaan naivistiseen bluesrokitukseen keskittyvän yhtyeen hyväntuulista ja sympaattisen pölhöä meininkiä ja se bändillä tuntuu edelleen olevan se pääasiallinen koukku. Ulkoisesti levy on aivan hirveä, eikä varmasti tarttuisi levykaupasta mukaan. Jotain ulkokuori toki kertoo sisällöstä – tässä ei todellakaan ole kyse mistään yltiötaiteellisesta korkealentoisuudesta.

Yhdyn Kuusisen näkemykseen myös siinä, että Kari Peitsamo pitää ehdottomasti mainita yhtyeen esikuvia pohtiessa. Eli siis melkein mistä tahansa aiheesta voidaan tehdä iloinen, menevästi mutta kevyesti rokkaava ralli. Olipa kyseessä sitten billyttelevä, kesäinen Lennun grillijuhlat tai ZZ-Topmaisesti kitaroiva Turhan takia, Luotisuoralla jakauksella on kieltämättä hilpeä meininki päällä. Hissuksiin akustisesti keinuva Pikkukaupungissa voisi nousta jopa pieneksi hitiksi, kaartaen jostain sieltä kevyimmän Aknestikin suunnilta. Samoin haikean melankolinen Kaikki loppuu aikanaan toimii. Suoraviivaista rock´n´rollia (Silloin ja Tien päällä taas), funkista jamittelua (Pahat sanat ja Pikkusisko sheikkaa), instrumentaaleita (Mehiläinen) tai vaaniskelevampaa ränttätänttää (Paranormaali nainen ja Äidin kurja poika) – sävyistä riippumatta Luotisuoran jakauksen touhua leimaa melko sympaattisen harmiton henki. Ei tämä nyt silti mitään maailman valloittavinta vehtausta ole. Soundit ja kokonaiskuva on melkoisen puolivillainen, ja vaikka on sellaisena aika symppistä, niin olisihan tästäkin voinut saada houkuttelevamman paketin aikaan. Toki tämä kuulostaa huomattavasti paremmalta kuin mitä kannesta voisi päätellä. Pilke silmäkulmassa on aina plussaa...

(C) Ilkka Valpasvuo, Desibeli.net 14.1.2006
Linkki: Desibeli.net

Yhtyeen muodostavat kitarasta ja laulusta vastaava maestro Janne Luukkonen, basisti Tapani Lampinen sekä rumpali Jussi Miettola. Levyn musiikillinen linjaus on kallellaan kevyen kitaravetoisen perusbluesin suuntaan, joskaan Luukkonen ei laula kovin raskaista asioista. Enimmäkseen kappaleiden aiheet liikkuvat aina Lennun grillijuhlista sheikkaavaan pikkusiskoon.

Luukkosen ja yhtyeensä vahvuus on musiikin letkeydessä ja tietynlaisessa sympaattisuudessa. Vaikka esimerkiksi grillijuhlien järjestäminen tuntuu laulunaiheena hieman hölmöltä, se kuitenkin toimii orkesterin käsissä. Soitto kulkee niin ikään letkeästi, vaikkei sen suurempia tunteita herätäkään. Basson rennosta kävelystä tulee pluspisteitä. Miinusta puolestaan lätkin levyn pituudesta: yli 45-minuuttisena Kalliosta Kiveksi on hieman turhan pitkä.

Vakavampaa bluesia etsivälle Kalliosta Kiveksi on väärä valinta, paria kappaletta lukuun ottamatta levy kun on melkoisen huoleton. Sen sijaan silloin tällöin kuunneltuna levy saa aikaan hyvän mielen, ja sekin on arvokasta. Ennustankin levylle tulevan käyttöä kesällä mökin rannassa. Pisteet sitä silmällä pitäen.

*** / *****

(C) Juho Leppänen, Noise.fi, 24.4.2006
Linkki: Noise.fi

LEVYARVOSTELU: Findance.com, Olli Riihimäki, 8.6.2006
JANNE LUUKKONEN & LUOTISUORA JAKAUS
Kalliosta kiveksi (LUJGI-Records JLBCD2793)

Orimattilalainen Janne Luukkonen ja Luotisuora jakaus revittelee Kalliosta kiveksi-albumillaan rennon bluesrockin parissa. Levynkanteen on lätkäisty naamakuvat bändin jäsenistä, jottei kuuntelijalle jäisi epäselväksi, että minkänäköisiä äijiä Janne Luukkonen, Tapani Lampinen ja Jussi Miettola oikein ovat. Kansien kotikutoinen ulkoasu paljastaa ainakin sen, etteivät hemmot ole liikkeellä liian vakavalla asenteella, ja biisilistan nimivalinnat vain vahvistavat huoletonta vaikutelmaa.

Bluesrokkaava Lennun grillijuhlat aloittaa levyn rennoissa merkeissä. Kappaleessa on leppoisaa kesätunnelmaa, vaikka lyriikoiden yltiökiva meininki hiukan huvittaakin. Turhan takia jättää laulut vähemmälle, luottaen enimmäkseen kitaraosastoon, ja rokkaa ihan kohtalaisesti. Aavistuksen verran radioystävällisempi Pikkukaupungissa puolestaan kulkee perinteisemmällä, mollivoittoisella suomirock-linjalla.

Silloin kertoo melko lailla tavanomaista tarinaa ohareiden kohteeksi joutuneesta miespolosta, ja liikkuu bluesrockin ja hiukan Juice Leskisen tyylisen äänimaailman välissä. Blues Brothersin tyyliin jammaileva instrumentaali Mehiläinen taas lompsii eteenpäin säröisen kitaran ja hitaahkon rumpukompin voimalla. Paranormaali nainen on nimensä mukaisesti kummia höpöttävä, kitara- ja rumpupainotteinen rallattelu.

Hiukan katkonaisesti etenevä ja toistoon luottava Maailma on täynnä on parhaimmillaan kitarasoolokohdissaan, ja päälle kahden minuutin kesto on tällä kertaa aivan riittävä. Hitaampi taukopala Pahat sanat toimii kohtalaisesti niinikään lyhyen kestonsa ansiosta. Tien päällä taas on sitten hiukan vauhdikkaampaa meininkiä, ja toimii varsinkin kitarasoolojensa ansiosta.

Pikkusisko sheikkaa etenee soundiensa puolesta jossain Mamban ja bluesrockin välimaastossa. Leppoisa fiilis kappaleessa kyllä on, ja se toimineekin hyvin parin kaljan kanssa kesämökin verannalla. Kaikki loppuu aikanaan etenee nimensä mukaan hiukan kaihoisissa tunnelmissa, ja sanoitusten puolesta hyvinkin kliseinen kappale pysyy kasassa etenkin puolivälin tunnelmallisen kitaroinnin ansiosta. Äidin kurja poika tuo etäisesti mieleen takavuosien lastensuosikin Frööbelin palikat, mutta kahelit sanoitukset pelastavat kokonaisuuden.

Laiska jatkaa rennolla, Blues Brothers-tyylisellä linjalla ja on kuin luotu autostereoista kuunneltavaksi. Susiluola on niinikään melko samantyylistä menoa, ja päättää levyn turhia pingottelematta.

Kalliosta kiveksi ei kieltämättä ole mikään maailmoja mullistava teos. Kappaleiden pääpaino on pitkissä instrumentaaliosuuksissa ja rennossa meiningissä, eikä soittopuolessa ole sinänsä mitään moitittavaa. Lauluosuudet hoituvat nekin ihan mukavasti, vaikka paikoitellen vokaalit olisi voinut miksata enemmän pintaan. Bändin nettisivuilla lupaillaan, että keikan jälkeen kuuntelijoilla on varmasti päässään luotisuorat jakaukset, mutta aivan niin tymäkästä menosta ei ole ainakaan tämän albumin perusteella kysymys. Sinällään levyn mukavaa meininkiä ei voi liikaa moittia, ja kesämökkifiilisten herättely on taas kerran ajankohtaista. Albumia voisikin melko kuvaavasti luonnehtia sanalla lupsakka.

(C) Olli Riihimäki, Findance.com 
Linkki: Findance.com

LEVYARVOSTELU: BN 1/2004, Honey Aaltonen
JANNE LUUKKONEN & LUOTISUORA JAKAUS
Zombin elämää (LuigiRecordsJLBCD2792)

(1) Hei, Marjaana (2) Tyttö jota rakastan (3) Maistui kerran viidakossa kahvi (4) Vainukoira (5) Zombin elämää (6) Ruutitynnyri (7) Valkeita valheita (8) Kuuma kesäpäivä (9) Huuhaa-mies (10) Kuningaskäärme (11) Tehdään tää juttu (12) Juna

Kitaristi, laulaja ja lauluntekijä Janne Luukkonen ja hänen Luotisuora jakaus -yhtyeensä Orimattilasta esittävät tuoretta Suomi-bluesia, jolle on vaikea löytää vertailukohteita. Ei siinä, että niitä pitäisi löytää, mutta usein miten se tekee ihmisille helpommaksi ymmärtää mistä on kysymys. Vaikka Luukkonen repiikin hienosta Dan Electro -kitarastaan välillä rosoisia bluesriffejä ja ärhäköitä sooloja, välillä perinteistä rock´n´rollia, on musiikki varsin leppoisaa ja hyväntuulista.

Sävellyksissä on paikoitellen selviä viittauksia alan mestareiden, esim. John Lee Hookerin, Howlin´ Wolfin tai Bo Diddleyn tuotantoon, ja sehän luonnollisesti tekee vaikutuksen BN:n kirjoittajaan. Myös sanoituksissa hyödynnetään sympaattisen naiivisti (anteeksi vaan) bluessymboliikkaa "kuningaskäärmeineen","junineen" ja "vainukoirineen". Osa teksteistä kertoo jokapäiväisistä kommelluksista kuten naissuhteista, toiset taas ovat hyvinkin fiktiivisiä tarinoita zombeista tai viidakon kahviongelmista."Huuhaa-mies" on laulu todellisesta bluesmiehestä, joka ulvoo kuin susi ja soittaa peltikitaraa. Hilpeitä juttuja joka tapauksessa.

Paikoitellen Luukkosen lauluista tulee mieleen Kari Peitsamo, joskus taas Tuomari Nurmio, J. Karjalainen tai jopa Kauko Röyhkä - ja kaikki ihan positiivisessa mielessä ! Siitä huolimatta häntä on tarpeetonta syyttää kenenkään kopioimisesta, sillä hän kuulostaa aivan itseltään. Pelkkien hupaisuuksien varassa levy ei kuitenkaan ole, sillä Janne Luukkonen osoittautuu myös näppäräksi kitaristiksi, vaikkakin selvästi ilman mitään kitarasankarin paineita. Levyn ainoa instrumentaali, reipastempoinen boogie "Ruutitynnyri" päästää Luukkosen nakittelemaan hersyviä lurituksia. Myös Luotisuora jakaus, eli rumpali Jussi Miettola, jota kansiteksteissä tituleerataan bändin ainoaksi oikeaksi muusikoksi ja basisti Tapani Lampinen hoitavat tonttinsa asianmukaisella tyylillä.

Mikäli näiden äänitysten tekeminen oli Luukkoselle ja kumppaneille sellainen seikkailu kuin levyn esittelyssä kuvaillaan, täytyy sanoa ettei sekkailu mennyt hukkaan. Unohtakaa kaikenmaailman robinsonit ym. television autiosaaripelleilyt! Lisää tällaista seikkailua, niin maamme musiikkimaailma - blues mukaan lukien - on paljon raikkaammassa tilassa.

Honey Aaltonen

(C) Honey Aaltonen, BN
Linkki: Blues News - BN

LEVYARVOSTELU: Desibeli.net, Janne Kuusinen
Janne Luukkonen & Luotisuora Jakaus: Zombin elämää
LUJGI-records

Tämä levy on siunatun ajan lapsi: nykyäänhän on niin, että kuka tahansa pystyy tekemään periaatteessa vaikka kuinka hienon levyn omassa kotistudiossaan. Musiikin syntyminen ja julkaistavan materiaalin sointi eivät riipu enää pöytänsä takana sikaria polttavista, kaikesta päättävistä toivokärjistä. Ja hyvä näin. Onhan asialla toki kääntöpuolensa siinä mielessä, että kuka tahansa tosiaan pystyy tekemään mitä tahansa. Ostajan on nykyisin vaikeampaa löytää hyvä musiikki kuin ennen, kun tarjonta on miljoona uutta levyä kuussa + omakustanteet päälle.

Ilman nykytekniikkaa tätäkään levyä tuskin olisi. Luukkosen Janne, Tapani Lampinen ja Jussi Miettola ovat linnoittautuneet ensinmainitun kotistudioon selvästi hauskanpitotarkoituksessa, tuloksena kaksitoista raitaa, jotka on soitettu ajalla 2001-2003. Kieli on poskessa kansivihon kakkossivulla, jossa kerrotaan levyn synnystä, mutta pitäydytään tiiviisti studioteknisissä jutuissa. Pinaattiletut ja superlonpatjat muistetaan mainita, mutta info itse musiikista ja sen synnystä loistaa poissaolollaan. Tämä vaikuttaa jopa hieman etäännyttävästi lukijaan.

Mutta itse asia, eli piisit, toimivat kyllä omalla tavallaan. Tätä naivistista, mutta silti timmiä kitararokkailua kuuntelisi ilman muuta livenäkin. Luukkosen kitarat ovat hyvin rouheat, riffi seuraa toistaan, pikkuvirheitä ei ole pahemmin lähdetty korjailemaan, eikä nyansseilla leikkimään, mitäpä noista. Perussaundi kaapista ulos, blues-kaava käyttöön ja jamit päälle, siinä sulle nyanssia. Voisi kuvitella, että jos lähdettäisiin kompressoimaan rockia, ajettaisiin sen kaikki konventiot filtterin läpi moneen kertaan niin, että jäljelle jäisi vain tyypillisin ja olennaisin, olisi tulos jotain tämän tapaista.

Pidin levystä eniten, kun se oli hulvattomimmillaan paitsi nimiraidassaan, myös viisussa Huuhaa-mies. “No, who is that mies?” - tyyppisille lyriikanpätkille ei oikeastaan voi olla vihainen. Sitä vain hymyilee vienosti ja ajattelee, että there’s nothing wrong being silly! Myös hittimäisemmät Hei, Marjaana ja loistavakomppinen Tehdään tää juttu on syytä erikseen mainita.

Ihan mukavana, joskin hieman turhankin perinteisenä ja tasapaksuna bändikäyntikorttina toimii tämä. Peitsamo tulee mieleen monasti, ja jo on ihme, ellei mies ole toiminut jonkinlaisena esikuvana Luukkoselle. Peitsamon vaatimattomimmat tuotokset tämä kuitenkin peittoaa ilman muuta. Onko se sitten vähän vai paljon, voi itse kukin päättää.

Miinukset tulevat tällä kertaa häiritsevän räikeistä Photoshop-filter-kansista ja vihon comic sans-fontista, jonka saisi poistaa maailman jokaisesta tietokoneesta jonkinlaisella comic sans.ttf-hakuisella elektromagneettisella täsmäpulssilla.

Mutta kaiken kaikkiaan: jos meikäläisellä olisi oma haistakaapaska-radioasema, niin kyllä tästä muutama raita soisi ilman muuta. Hyväntuulista hittipotentiaalia löytyy. Luukkosen visioissa on mukana kiehtova sympaattinen vivahde, jota ei löydy näistä nykyajan runoilijapoju-nykybändistä, jotka ottavat itsensä aivan liian vakavasti. Olisiko tässä kyse sitten karismasta tai jotain?

Lisätty: December 18th 2003
Arvostelija: Janne Kuusinen
Pisteet: 3½* / 5

(C) Janne Kuusinen, Desibeli.net
Linkki: Desibeli.net

LEVYARVOSTELU: BN 4/2000, Pertti Nurmi
JANNE LUUKKONEN BAND: Viidakkovaimo (JLBCD2791)

(1) Hän on ilkee (2) Huuhaa-mies (3) Viidakkovaimo (4) Sademieli

Janne Luukkonen Band on triokokoonpano, jossa soittavat laulaja/kitaristi Luukkosen lisäksi basisti Tapani Lampinen sekä rumpali Jussi Miettola. Yhtye on pannut hynttyynsä yhteen tammikuussa 1999, ja CD on äänitetty saman vuoden syyskuussa. Bändin erikoisuus ja eittämätön vahvuus on kotisuomen käyttö lyriikoissaan. Levy toi minulle aika voimallisen nostalgisesti mieleen liki 20 vuoden takaisen Hojas Blues Bandin Sekatyömies-älppärin. CD:n kaikki neljä raitaa ovat Luukkosen itsensä käsialaa ja ovat teksteiltään sangen oivallisia. Kansivihkoon on kirjattu kappaleiden sanat seuraamisen helpottamiseksi.

Levyn ehdoton herkkupala on avausraita Hän on ilkee, jossa jotakuta, ketä lie, ryöpytetään oikein perusteellisesti. Tarinan kohde on niin ilkeä kiireestä kantapäähän kuin suinkin vain kuvitella ja kuvailla saattaa: "ilkeä nenä, suu, hampaat, silmät, varpaat, sydän, mieli, nauru..." Kappaleen kestäessä Luukkonen tarjoilee rosoisen kitarasoolon. Tässä on peräti oiva huomionosoitus jollekin "eitodellakaanhyvälleystävälle". Kakkoskipale on selvästi kiinnostamattomampi hytkytys, kolmonen ylikierroksilla rullaava rokketirollikyyditys ja viimeisenä kuullaan tasapuolisuuden vuoksi hidasta bluesia.

Bändi ei missään nimessä ole niinsanotusti valmis, ja musiikki on paikoitellen "kuhan soitellaan" -meininkiä, mutta kehityskykyä kyllä löytyy, jos vain soittointoa riittää. En voi olla satoprosenttisen varma, josko yhtye on edelleen kasassa saati halukas keikkailemaan. ja löytyykö esimerkiksi materiaalia täysimittaisten keikkojen läpivetämiseen. Laitan joka tapauksessa oheen parit yhteystiedot, jos joitain tahoja vaikka kiinnostaa värvätä Suomi-bluesia suomenkielellä esittävä bändi...

Pertti Nurmi 

(C) Pertti Nurmi, BN
Linkki: Blues News - BN

JANNE LUUKKONEN BAND, C-kasettidemo, kesä 1999 

Jukka Junttila, Soundi, Demoefekti 2000 / 4

Selkeästi linjakkaampi kuin bändin edellinen demo. Nyt ollaan tiukasti kiinni bluesrockissa, vaikka mausteita poimitaan muualtakin. Hommassa on hyvää bailumeininkiä ja letkeä soitto kulkee todella helponoloisesti eteenpäin. Biisit hyviä, mutta hiukan liian tavanomaisia. Soundipuolikin on kohdallaan ja balanssi hyvä. Toimii varmasti livenä. Kohoaa ihan kärjen tuntumaan.

(C) Juha Junttila, Soundi
Linkki: Soundi

JANNE LUUKKONEN BAND, C-kasettidemo, kevät 1999

Jukka Junttila, Soundi, Demoefekti 99 / 8

Joltain bluesin, kitararockin ja progen risteytykseltä tämä kuulostaa. Kasettikopiointi on tässäkin kai hiukan epäonnistunut, sillä soundit tulevat kuin maan alta. Ihan liikaa itsetarkoituksellista kikkailua soittamisessa, jos sitten hommaa ei ole tarkoitettu ihan terapiapohjaiseksi soittamiseksi. Hetkittäin kaverit saavat aikaiseksi vetävän meiningin - varsinkin Lennun Grillijuhlat svengasi. Sijoittuu parhaaseen kolmannekseen.

(C) Juha Junttila, Soundi
Linkki: Soundi

********************************